OHJELMISTO

Iho: Under the Skin

Siskosten ihon alle tunkeutuu yhtäkkiä äidin kuolema. Nuorempi sisar reagoi haalimalla äkkiä käsiinsä lisää ihoa satunnaisen seksin muodossa. Suunnittelemattomat kohtaamiset johtavat lihalliseen läheisyyteen, mutta kumppanien persoonallisuus ei muuten juuri päähenkilöä kiinnosta. Himokkaita puhelinkeskusteluja, loputonta juhlintaa baareissa ja eroon pyristelyä poikaystävästä säestää Massive Attackin One Love ja muu ysärimusiikki. Täyttä ysäriä on myös ystävättärien suhtautuminen: huorittelua päin naamaa. 90-luvulla ympärillä pyörivien lutkamiesten lajinmääritys jäi puolitiehen: käytös, joka käsitettiin naisen kohdalla riskihakuiseksi itsetuhoisuudeksi, näyttäytyi enemmistölle tuolloin miesten osalta lajityypillisenä perustarpeena. Elokuvan toi aikanaan Suomeen Freddy Kamras, joka juuri oli luopunut Unionin paikalla sijainneesta New York elokuvateatterista.

ti 23.4. klo 19.00
Carine Adler:
Under the Skin
(Ihon alla)
1997
35mm
Ikäraja: 16

kieli: englanti
kesto: 79 min

 

IHO

– elokuvia iholta ja ihon alta –

Punastuttava elokuvasarja kääriytyy välillä häveliäästi päästä varpaisiin vaatteiden peittoon, ja välillä juoksentelee ilkialasti. Tarinoissa iholta ja ihon alta kosketellaan katseella ryppyjä, tatuointeja ja korvannipukoita. Tuntoaistia värisyttävät elokuvat sekoittavat surua surrealismiin ja kuolemaa kutkuttavaan himoon. Nurinpäin iho on ohi. Jotain on päättynyt, joku on kuollut tai yksi vaihe on ohitse. Silti iho on yhä sama. Tervetuloa ihmisturkkien satukirjastoon.

ti 6.2. Albert Birney & Kentucker Audley: Strawberry Mansion 2021

ti 20.2. Jacques Demy: Donkey Skin 1970

ti 27.2. Nico Manzano: Me and the Beasts 2021

ti 12.3. Sergei Dvortsevoy: Tulpan 2008

ti 26.3. Kaouther Ben Hania: The Man Who Sold His Skin 2021

ti 9.4. Jonathan Glazer: Under the Skin 2014

ti 23.4. Carine Adler: Under the Skin 1997

ti 7.5. Anocha Suwichakornpong: Dao Khanong 2016

ti 21.5. Tsai Ming Liang: Face 2009

TBA Mehdi Ben Attia: Of Skin and Men 2017

Ohjelmiston muutokset ovat mahdollisia.

Näytösliput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Näytöslippu
10,00
50 saatavilla