OHJELMISTO

NV – toiveuusinta: Mad God

Star Wars, Jurassic Park, Starship Troopers. Industrial Light and Magicilla työskennelleen Phil Tippettin stop motion -tehostesaavutukset suurelokuvissa ovat kaikille tuttuja. Vaikka teosten hirviöistä tuli ikimuistoisia, stop motioniin erikoistunut Oscar-voittaja oli aina kahlittu kolmansien osapuolien visioiden toteuttajaksi.

Mad God on Tippettin täysin oma projekti, jota on tehty 30 vuoden ajan. Mestari valottaa sen kautta alitajuntaansa, joka onkin hätkähdyttävän synkkä ja kieroutunut; ennemmin Clive Barkerin Hellraiseria kuin Tim Burtonia. Tai Ray Harryhausenia, mutta cronenbergiläisittäin häiritsevän orgaanisena. Myös Hieronymus Bosch nyökkäilisi tyytyväisenä, jos tämän näkisi.

Tippett työryhmineen on animoinut yksityiskohtaisen maailman, jossa sotilasasuinen salamurhaaja lasketaan kapselilla syvälle varjoisiin luoliin ja raunioihin. Siellä hän vaeltaa läpi sodan sekä hulluuden suorittamassa tehtäväänsä ja kohtaa näkyjä, joiden toteuttaminen olisi mahdotonta näyteltynä ja kliinisen persoonatonta cgi:nä. Uhrauksia, mystisiä koneistoja, kyseenalaisia lääketieteellisiä operaatioita, kärsivien otusten olemassaolon taistelua – kaikki on dramaattisessa valossa kylpevää, käsin tehtyä nukkeanimaatiota. Kaavaa on mukana rikkomassa muutama ihmisnäyttelijä, kuten kulttiohjaajanakin kunnostautunut Alex Cox (Repo Man, Sid and Nancy).

Fantastisuus huokuu Mad Godin jokaisesta kuvasta ja äänestä. Samalla herää pohjaton uteliaisuus: mitä ihmettä Tippettillä voikaan vielä olla mielessään. Tällainen groteski trippi on luonnollisesti tehokkaimmillaan, jos sille altistuu teatterin kankaalta.

USA 2021
83 min
Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Phil Tippett
Kuvaus: Phil Tippett, Chris Morley
Musiikki: Dan Wool
Rooleissa: Alex Cox, Niketa Roman, Satish Ratakonda, Harper Taylor, Brynn Taylor
Kieli: englanti, ei tekstitystä / Language: English, no subtitles
Formaatti: DCP
Ikäraja: 18, anniskelunäytös

IN ENGLISH
“After 30 years of tinkering, legendary VFX artist Tippett brings his nightmares to life in a Dantean sensory overload”
– Rafael Motamayor / IndieWire

“A frequently overwhelming sensory experience”
– Kambole Campbell / Little White Lies

“A momentous work of creative genius”
– Rob Aldam / Backseat Mafia

“A painstaking work of art brought into being through passion and sheer force of will, Mad God has moments of lunacy, instances of genius, and plenty to fuel future bad dreams”
– Kat Hughes / The Hollywood News

“A stop-motion feature made during off-hours by one of the field’s giants, Phil Tippett’s Mad God takes us into the mind of the man behind RoboCop’s autonomous killers and the hulking AT-ATs Luke fought in The Empire Strikes Back. As it happens, that mind has some dark corners, and the world envisioned here ranks among the bleakest dystopias science fiction has given us. The dialogue-free feature, in which live-action performers play only very brief roles, leaves a great deal to the viewer’s imagination and is intended to function more like a dream than a literal story. It’s a nightmare, and not one a mainstream audience would relish. But aficionados of this nearly extinct form of special effects will relish the chance to see a labor of love whose roots go back to circa 1987. —

We enter this world along with another who doesn’t belong: A steampunky-looking guy the credits call an Assassin descends through layers of murky atmosphere in a coffin-size transport device. Scenes of war, slavery and ruin surround him on the world’s surface; though the rubble contains references to Ray Harryhausen, ’50s sci-fi and maybe even the forsaken dolls of the Quay Brothers, this is an environment built on subconscious horrors and the psychotic threats of an Old Testament God, not the work of Tippett’s genre forebears.” – John DeFore / The Hollywood Reporter

Näytösliput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Näytöslippu
10,00
2 saatavilla