OHJELMISTO

NV-festariuusinnat: River ja Vincent Must Die

Marraskuun 2023 Night Visions -festivaalin ylitsevuotavan runsaasta ja monipuolisesta kattauksesta tarjoillaan nyt uusintoina kaksi helmeä, jotka todella ansaitsevat tulla katsotuiksi juuri elokuvateatteriympäristössä.

Aikamatka-scifi RIVER lunastaa paikkansa parrasvaloissa itseoikeutetusti, sillä elokuva kiri ykkössijalle tämänkertaisen festivaalin Audience Award -äänestyksessä.

VINCENT MUST DIE on maustettu RIVERin tavoin komediaelementeillä ja kasvaa niiden kautta poikkeuksellisen oivaltavasti monitasoiseksi teokseksi, jota voi hyvin verrata Julia Ducournaun, Peter Stricklandin ja Ari Asterinlokerointia pakeneviin töihin.

Pe 1.12.2023 klo 18.30
RIVER

Night Visions -festivaalin yleisöpalkinnon joulukuussa 2021 voittaneen aikamatka-scifin Beyond the Infinite Two Minutesin tekijäremmi teki sen taas: ohjaaja Junta Yamaguchi työryhmineen voitti Night Visions Audience Awardin myös marraskuun 2023 äänestyksessä. Samalla Yamaguchi jäi historiaan kaikkien ensimmäisenä kyseisen palkinnon kahdesti voittaneena ohjaajana.

Aihe on jo ryhmän esikoisessa toimivaksi todettu. Tällä kertaa kokonainen syrjäinen kylpylälaakso jumittuu kahden minuutin aikaluuppiin. Twistiä on toki tätä monin verroin enemmän, joten edes kouliintuneimmat Groundhog Day -fanit eivät takuulla ala haukotella.

Kamera seuraa kylpylässä työskentelevää päähenkilö Mikotoa (Riko Fujitani), joka kokee velvollisuudekseen selvittää tilanteen. Majatalon asukkeja pitää informoida ja ilmiölle on etsittävä syitä. On myös mietittävä mahdollista elämää outojen tapahtumien jälkeen. Ja koska ollaan Japanissa, duunit on hoidettava, vaikka mikä olisi. Kaikki tämä on ehdittävä aina kahdessa minuutissa.

Katsoja pääsee eläytymään tilanteeseen reaaliajassa ja miettimään, miten itse toimisi näin kimurantin pulman äärellä.

Psykologiset vaikutukset ajan vankeihin ovat herkullista seurattavaa. Tiivis Europe Kikaku -teatteriryhmä pelaa jälleen hyvin yhteen. Edellisestä elokuvasta tutut näyttelijät luovat mehevän hahmogallerian sivutarinoineen. Myös Beyond the Infinite Two Minutesin kirjoittaneen Makoto Uedan käsikirjoitus tarjoaa työskentelylle vankan pohjan.

Ohjaaja Yamaguchin käsissä jalostuva rennon humoristinen vire ja esimerkillisen helposti seurattava juoni muokkaavat katsomiskokemuksesta täysin poikkeuksellisen, suorastaan hypnoottisella tavalla nautittavan.

a.k.a. Ribâ, nagarenaide yo
Japani 2023
86 min
Ohjaus, leikkaus: Junta Yamaguchi
Käsikirjoitus: Makoto Ueda
Tuotanto: Takahiro Otsuki
Kuvaus: Kazunari Kawagoe
Musiikki: Koji Takimoto
Rooleissa: Riko Fujitani, Yuki Torigoe, Munenori Nagano, Takashi Sumita, Yoshifumi Sakai, Masashi Suwa, Gota Ishida, Haruki Nakagawa, Kazunari Tosa
Kieli: japani, tekstitys englanti / Dialogue in Japanese, English subtitles
Formaatti: DCP
Ikäraja: 18, anniskelunäytös

IN ENGLISH

”Might just be the best and most satisfying film of the year”

Rob Hunter / Film School Rejects

”Outstanding film. Clever and engaging”

Sean Barry / Asian Movie Pulse

”An exceptional treasure”

Matt Donato / Slash Film

”A flat-out phenomenal sci-fi comedy that everyone should see”

Germain Lussier / Gizmodo

”A wonderful watch”

Rebecca Sayce / Filmhounds Magazine

”[Director Junta] Yamaguchi sticks with both science-fiction and time-travel for his latest venture, but moves from the locale of a busy cafe to a fancy hotel in rural Kibune. Rather than travel in time, the residents and workers find themselves trapped in a time-loop that resets every two minutes. As everyone tries desperately to solve the mystery and restart the natural flow of time, all of their secret truths start to reveal themselves.

Just as with Beyond the Infinite Two Minutes, River is a delight to watch. — With a breath-taking setting, a well meaning heart, and plenty of instances of amusement, River marks another science-fiction success for Yamaguchi.”

Kat Hughes / The Hollywood News

Pe 1.12.2023 klo 20.30
VINCENT MUST DIE

Luulet nähneesi kaikki mahdolliset variaatiot zombie-tematiikasta. Olet väärässä. Cannesin Critics’ Week -sarjassa maailmanensi-iltansa saanut Vincent Must Die lainaa eläviltä kuolleilta vain pakkomielteisen väkivallan ja siirtää senkin eläville. Ohjaaja Stéphan Castangille genretroopit ovat muovailuvahaa, josta voi tehdä mitä lystää. Vaikka luokitteluja pakenevan odysseian, joka ottaa paikkansa Julia Ducournaun, Peter Stricklandin ja Ari Asterinviitoittamalla modernin art house -kauhun tiellä.

Vincent (Karim Leklou) on tuikitavallinen konttorirotta, jota kollegat alkavat yksi kerrallaan pahoinpidellä vailla ilmeistä syytä. Parin turpasaunan jälkeen Vincent oivaltaa katsekontaktin triggeröivän hyökkäykset. Mutta miksi vain hänen katseensa aiheuttaa brutaalin manian? Vainottu mies aloittaa pakomatkan syrjäseuduille. Kyytiin joutuu satunnaistuttu Margaux (Vimala Pons).

Vincent Must Die ei ole musta komedia, maailmanlopun fantasia tai kauhuelokuva, joka uhkailee tuntemattomien selittämättömällä väkivallalla. Siinä on elementtejä näistä kaikista, mutta tyylilaji väreilee tavalla, jolle ei löydy selkeää vertailukohtaa.

Castangin elokuvan outo charmi perustuu siihen, ettei se kerro katsojalle, miten tämän pitäisi tuntea tai ajatella. Zombie-elokuvien massahysteriaa muistuttava dynaaminen perusasetelma pitää huolen siitä, ettei elokuva valahda eteeriseen navankaiveluun ja itsetarkoitukselliseen outoiluun.

a.k.a. Vincent doit mourir
Ranska / Belgia 2023
109 min
Ohjaus: Stéphan Castang
Käsikirjoitus: Mathieu Naert
Tuotanto: Claire Bonnefoy, Thierry Lounas
Kuvaus: Manuel Dacosse
Musiikki: John Kaced
Rooleissa: Karim Leklou, Vimala Pons, François Chattot, Michaël Perez, Emmanuel Vérité, Guillaume Bursztyn, Benoit Lambert, Jean-Rémy Chaize
Kieli: ranska, tekstitys englanti / DIALOGUE in French, English subtitles
Formaatti: DCP
Ikäraja: 18, anniskelunäytös

IN ENGLISH

“5/5 — You’d be a fool to miss it”

Jennie Kermode / Eye for Film

”Clever, low-stakes, absurd horror comedy — Come for the violence, stay for the giggles.”

Sharai Bohannon / Dread Central

”If Samuel Beckett had scripted Shaun of the Dead, it might have looked something like this.”

Damon Wise / Deadline

”A witty, grimy, timely parable for our paranoid and persecuted era”

Jessica Kiang / Variety

Alfred Hitchcock built a career on placing ordinary people in extraordinary situations. Director Stéphan Castangbrings a fresh energy to that time-honoured jeopardy tradition with his entertaining debut feature Vincent Must Die, a tragicomic apocalyptic thriller which plays out a nightmare scenario with black humour and soulful reflections on the human condition. An appeal that extends beyond genre fans —

There is something of Hitchcock’s The Birds or George A Romero’s The Crazies in Castang’s tale of a world at the mercy of an irrational phenomenon. — Has pace and jolts a plenty, and Castang maintains a brisk momentum. John Kaced’s music echoes the scores of John Carpenter, adding to the urgency and unease. What really gives it an edge, however, are the thoughtful moments of reflection on the harsh realities of this new world and what might lie ahead. It may have the energy and elements of a familiar zombie virus pulse-racer, but it is also a film about love, family and what it takes to be human.”

Jessica Kiang / Screen International

Tickets

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Pe 1.12.2023 klo 18.30 RIVER
12,00
17 available