OHJELMISTO

NV esittää: Boar ja The Texas Chain Saw Massacre

Maaliskuun Night Visions esittää -näytöstuplassa kartoitetaan käymättömiä korpimaita kahdesta vatsanpohjaa kouraisevasta näkökulmasta. Eläinkauhun valio Boar varoittaa Australian loputtomilla takamailla vaanivista vaaroista, jotka ottavat nyt jättiläismäisen villisian muodon. Ilmeisenä innoittajana on toiminut Russell ”Highlander” Mulcahyn moderni klassikko Razorback – Harjaniska (1984).

Yhdysvaltain syvän etelän salaisuuksiin virtuoosimaisella tyylitajulla sukeltava aito ja alkuperäinen The Texas Chain Saw Massacre ei sen perusteellisempaa esittelyä kaipaa. Tänä vuonna kunnioitettavan 50 vuoden iän saavuttava klassikoiden klassikko esitetään häikäisevän upeana 4k-restaurointina, jonka ääniraita on masteroitu uudelleen 7.1-kanavaiseksi.

La 16.3.2024 klo 18.00
BOAR

Australian takamaita riivaa hirvittävä jättivillisika. Heinäkenkien kauhuksi kärsäkäs vaeltaa farmilta toiselle jättäen jälkeensä tuhoa ja kaaosta. Sikailun keskelle pahaksi onnekseen osuva turistiperhe joutuu unohtamaan keskinäiset torailunsa välttääkseen joutumasta lihoiksi.

Vanhan koulukunnan eläinkauhun ystäville Boar on silkkaa silavaa. Nimiosan jättiläinen ja valtaosa muista efekteistä on tehty käsityönä. Suurella hartaudella taiteillut veriroiskeet ja irtopäät hivelevät erikoistehoste-entusiastin paatunutta sielua. Jylhät tapahtumapaikat asettavat ihmisen ja luonnon kamppailun näyttävään kontekstiin.

Outback-uskottavuuden pönkittämiseksi ohjaaja Chris Sun on miehittänyt roolit tutuilla genrekasvoilla: mukana ovat muun muassa Nathan Jones (Conan the Barbarian, Mad Max: Fury Road), Rob Zombien kestosuosikki ja The Texas Chainsaw Massacre 2 -tähti Bill Moseley sekä John Jarratt (Wolf Creek 1 & 2, Picnic at Hanging Rock).

Ilmeisin esikuva on tietenkin villisikasploitaation klassikko, Russel ”Highlander” Mulcahyn Razorback – Harjaniska (1984). Imitoinnin sijaan Boar potkii verevästi eteenpäin aivan omilla sorkillaan.

Traileri: https://youtu.be/f3bHpU01z3A

Australia 2017
96 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Chris Sun
Tuotanto: Christine Hulsby, Chris Sun
Kuvaus: Andrew Conder
Musiikki: Mark Smythe
Rooleissa: Bill Moseley, Nathan Jones, John Jarratt, Ernie Dingo
Kieli: englanti, ei tekstitystä muilla kielillä / LANGUAGE: English, no subtitles in other languages
Formaatti: DCP
Ikäraja: 18, anniskelunäytös

IN ENGLISH

”Pleasantly unpretentious creature feature”
– Paul Mount / Starburst Magazine

”A fond tribute to earlier ages of Ozsploitation”
– Kim Newman / The Kim Newman Website

”Broad, silly, gleefully disgusting stuff that takes real pleasure in its excesses”
– Walter Chaw / Film Freak Central

”Boar is the kind of horror movie that is meant for those who adore seeing humans face off against the beasts of nature. Admittedly, this monstrosity is a bit larger than it has any right to be.
Boar follows a giant wild pig that is roaming the Australian bush and slaughtering anything in its path. From campers to locals, everyone is a target. Enter a family that ventures into the countryside to spend time with their relative, Uncle Bernie (Nathan Jones), and their day/night of horror as the pig sets its sights on them. —
There are certainly those who will compare Boar to 1984’s other Australian killer pig film Razorback and it’s a fair observation to make. I do believe, however, that there are enough stylistic and tonal differences to see them as separately valuable entries in the nature horror subgenre.”
– Jonathan Barkan / Dread Central

La 16.3.2024 klo 20.00
THE TEXAS CHAIN SAW MASSACRE

Viisi kaverusta matkustavat pakettiautolla Teksasin syrjäseudulla. He ajautuvat bensa-aseman asiakkaita saalistavan kannibaliperheen silmätikuiksi. Perheen työjuhtana toimii ihmisnahkaisen naamarin taakse piiloutunut ja moottorisahaa heiluttava ikoninen Leatherface (Gunnar Hansen). Alkaa epätoivoinen taistelu selviytymisestä.

Tobe Hooperin (1943-2017) käänteentekevä The Texas Chain Saw Massacre saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 50 vuoden iän. Kengännauhabudjetilla kuvattu mestariteos muodostui 1970-luvulla valtavaksi kulttihitiksi ja keräsi 30 miljoonan dollarin lipputulot. Vuonna 1975 elokuva kutsuttiin Cannesin elokuvajuhlien Director’s Fortnight -sarjaan, ja sillä on paikka New Yorkin Modernin taiteen museon pysyvässä kokoelmassa.

The Texas Chain Saw Massacre on myös yksi kaikkien aikojen pahamaineisimmista ja kielletyimmistä elokuvista. Suomessa Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen kokonaan kolmeen otteeseen. Vasta vuonna 1996 heltisi K18-ikäraja.

50-vuotisjuhlan kunniaksi elokuvasta esitetään nyt 4k-restaurointi, joka on skannattu teoksen alkuperäisestä 16 mm -kameranegatiivista. Restauroinnin ääniraita on miksattu uudelleen 7.1-kanavaiseksi.

Traileri: https://youtu.be/BKn9QIaMgtQ

USA 1974
83 min.
Ohjaus ja tuotanto: Tobe Hooper
Käsikirjoitus: Tobe Hooper, Kim Henkel
Kuvaus: Daniel Pearl
Musiikki: Tobe Hooper, Wayne Bell
Rooleissa: Marilyn Burns, Allen Danziger, Paul A. Partain, William Vail, Teri McMinn, Edwin Neal, Jim Siedow, Gunnar Hansen
Kieli: englanti, ei tekstitystä muilla kielillä / LANGUAGE: English, no subtitles in other languages
Formaatti: 4k DCP
Ikäraja: 18, anniskelunäytös

IN ENGLISH

“The most purely horrifying horror movie ever made. — Tobe Hooper’s sick, inventive little film remains as disturbing, suspenseful and shattering as the day it first saw the light of a drive-in screen.”
– Kim Newman / Empire Magazine

”When you make a film that goes beyond filmmaking, it’s no longer just a movie.”
– Nicolas Winding Refn on The Texas Chain Saw Massacre

”Set the standard for all future slasher films. What’s remarkable is how funny it is – although it takes several viewings to truly appreciate the humor.”
– Jim Morton / Re/Search #10: Incredibly Strange Films

”Horror movies, by their very nature, are confrontational. The Texas Chain Saw Massacre, like Psycho, was even more than that. It was a full scale assault on the audience’s sensibilities and nerve ends. — It remains to this day one of the scariest horror movies ever made”
– John McCarty / The Modern Horror Film

Tickets

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking "Get Tickets" will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Tickets are not yet available