OHJELMISTO

VIVA EROTICA – A Splendid Movie Orgy 2024

25.4. TORSTAI / THURSDAY

TAKAISIN CHICKEN RANCHILLE

Back To The Chicken Ranch

18:00 Chicken Ranch (1982; Sandi Sissel & Nick Broomfield; DCP; 1h14min)

20:00 Debbie Does Dallas II (1981; Jim Buckley; DCP; 1h21min)

 

26.4. PERJANTAI / FRIDAY

JUMALA ARVOSTAA PALVOJIA, MUTTA RAKASTAA PANESKELIJOITA!

God Respects Us When We Worship but He Loves Us When We Do It!

18:00 Kyrkoherden (1970; Torgny Wickman; 35mm;1h30min) subtitles in Finnish

20:00 Wakefield Poole’s Bible! (1974; Wakefield Poole; DCP; 1:24)

22:00 Behind Convent Walls (1978; Walerian Borowczy; DCP 1:35)

 

27.4. LAUANTAI / SATURDAY

PORNOGRAFISESTA MIELIKUVITUKSESTA

The Pornographic Imagination

18:00 Néa – niin nuori… niin utelias (1976; Nelly Kaplan; 35mm 1h30min) subtitles in Finnish

20:00 Hot Legs (1979; Bob Chinn; 79’)

22:00 Porno (1990; Marek Koterski; DCP; 1h18min)

 

28.4. SUNNUNTAI / SUNDAY

PORNOA KUVAAMASSA

Shooting Porn

17:00 Super 81⁄2(1994; Bruce LaBruce; DCP 1h39min)

19:15 The Sad Girls of the Mountains (2019; Candy Flip & Theo Meow; DCP 1h22min)

 

 

VIVA EROTICA 2024

  

PÄIVÄ 1: TAKAISIN CHICKEN RANCHILLE

Viisi vuotta sitten starttasimme Viva Erotican Colin Higgingsin elokuvalla Teksasin paras pikku porttola (1981), tuhmalla musiikki-ilottelulla Chicken Ranchista, laittomasta mutta legendaarisesta eli aidon teksasilaisesta bordellista – joka joutui sulkemaan ovensa vuonna 1973. Mutta se ei vielä ollut sen pituinen se, ja niinpä palaamme nyt vuoden 2024 Viva Erotican avajaisiltana uudelle Chicken Ranchille, jonka ovela yrittäjä Walter Plankinton avasi Nevadaan kolme vuotta alkuperäisen paikan häviön jälkeen. Wanhan ajan mytologian houkuttamana ja uteliaana tutustumaan tämän oikeastaan hieman nuhruisen näköisen paikan päivittäiseen elämään, brittiläiset dokumentaristit Sandi Sissel ja Nick Broomfield lähtivät vilkaisemaan sitä – ja saivat, sanotaanko näin, kenties jotain muuta kuin odottivat… Yippie! Mutta Chicken Ranch ei ollut 70-luvun Teksasin ainoa seksisensaatio – sieltä löytyi myös Dallas Cowboysin cheerleadertiimi, joka vuodesta 1970 lähtien ryhtyi kehittämään siveästä sivuraja-akrobatiasta aitoamerikkalaisen seksikkyyden spektaakkelia. Vuonna 1978 Jim Buckley muokkasi menevistä minihameista ja pirtsakasta pepunkeinutuksesta puhdasta pornoa klassikossaan Debbie Does Dallas; ja hänen vielä riehakkaampi jatko-osansa Debbie Does Dallas II (1981) vie entisen cheerleaderimme… Chicken Ranch -henkiseen bordelliin! Jo vain, hyvät ihmiset, näin se populaarikulttuuri toimii: ympäri mennään ja yhteen tullaan! Tervetuloa Viva Eroticaan!

Chicken Ranch (1982; Sandi Sissel & Nick Broomfield; DCP; 74 min)

Teksasin alkuperäinen Chicken Ranch on luultavasti niin suuri myytti kuin laiton bordelli vain voi olla. Niinpä Nevadan uudelle Chicken Ranchille tulevat pokat ostavat enemmän kuin vain kauppaa tekeviä naisia: he maksavat myös hekumallisuuden haavekuvasta, iloisen irstailun ideasta, ekstrahyvän huvin lupauksesta. Vaan mitä oikeastaan onkaanmeneillään tässä ykkösluokan tribuuttitalossa – kuinka sujuu paikan pesänjako? Ja keitä lienevät nuo naiset siellä unelmia toteuttamassa? Sanotaanko näin: naiset eivät todellakaan vastaa ennakko-odotuksia..! Eivät nähtävästi myöskään ohjaajien: tilanne paikan päällä vaikuttaa olleen niin erikoislaatuinen, että Broomfield (tällä kertaa työparinaan Sandi Sissel) joutui muuttamaan elokuvanteon tyyliään – ja tuli samalla panneeksi alulle eräänlaisen ei-fiktiivisen elokuvan alagenren, jossa valkokankaalla esiintyvät ohjaajat näyttäytyvät vuoroin olosuhteiden avuttomina uhreina, vuoroin tilanteiden ja ihmisten etevinä manipuloijina, mikä tekee Chicken Ranchista merkkiteoksen… dokumentaarisen komedian lajityypissä! Sillä ennen kaikkea käsillä on pirunmoisen hauska silmäys inhimilliseen heikkouteen!

Debbie Does Dallas Part II (1981; Jim Buckley; DCP; 81 min)

Eipä teeskennellä: cheerleader-tarjokas Debbie oli aina porttolan polulla – mikä vaikuttaa liiankin loogiselta ottaen huomioon, että Dallas Cowboysin kannustusosaston tätä nykyä legendaarisen muodonmuutoksen innoituksena oli toiminut teksasilaisen strippaajan/julkkiksen/ajoittaisen nollabudjettielokuvan jumalattaren Bubbles Cashin asu erään vuoden 1967 matsin yleisössä. Jep, seksityö oli aina mukana kuvioissa! Niinpä jo ensimmäisessä seikkailussaan Debbie Does Dallas (1978) hän tienasi tempunteolla matkarahansa todella paljon Cowboysia muistuttavan joukkueen cheerleader-ryhmän koe-esiintymiseen. Kun homma ei mennyt putkeen, Debbie matkaa tapaamaan tätiään, joka puuhailee todella paljon Chicken Ranchia muistuttavassa paikassa. Tuloksena on ihastuttava esimerkki ehdasta 70-luvun korpikohelluselokuvaa – niistä yli-innokkaita jepareita ja äkäisiä maajusseja pursuavista leffoista, joissa mitä pirunmoisimpia juttuja saattaa tapahtua milloin tahansa. Ammuskelun ja/tai autokolarien tilalla on tosin naiskentelua, mutta naurupussit tulevat yhtä kaikki tyhjennetyksi pohjia myöten. Yes Siree, tämä on periamerikkalaista proletaariviihdettä purppuraisimmillaan! Ja Bambi Woods on vertaansa vailla naiivina neitosena, joka tuon tuostakin löytää itsensä kertakaikkisen hämmentävistä tilanteista…!

 

PÄIVÄ 2: JUMALA ARVOSTAA PALVOJIA, MUTTA RAKASTAA PANESKELIJOITA!

Porno ja uskonto kuuluvat yhteen, sillä mikäänhän ei paranna seksiä kuin suloinen syntisyyden tunne, eikö? Koska eroottinen elokuva on alusta asti viihtynyt hemaisevien nunnien ja himokkaiden  pappien parissa, toisena päivänä tarkastelemme muutamaa erityisen ainutlaatuista cinema sordida -yksilöä! Aloitamme ruotsalaisen aikuisviihdeveteraani Torgny Wickmanin leffalla Kyrkoherden, joka on eriskummallinen esimerkki kauhukierteellä varustetusta periodierotiikasta: tuomittu noita kiroaa kiivailevan kirkonmiehen, jonka jälkeläinen saa näin kärsiäkseen kestostondiksen – josta kylän naiset nauttivat liiankin innokkaasti, kyvykkäiden miesten ollessa kaukana poissa sotimassa. Seuraavana pornokitschin monumentti Wakefield Poole’s Bible! (1973), joka esittelee perin railakoissa raameissa kolme Ison Kirjan kuuluisinta pariskuntaa: Aatamin ja Eevan, Daavidin ja Batseban sekä Simsonin ja Delilan. Kaiken tämän ilonpidon ja hyväntuulisuuden jälkeen meno muuttuu iltaa kohden pikkuisen pervommaksi, mutta pysyy silti huumorilinjalla Walerian Borowczykin valtasuhteita, korruptiota ja lihan tahtoa käsittelevässä ilkikurisessa satiirissa Interno di un convento (1978), jossa kiimaisilla nunnilla on kaikennäköisiä syitä julistaa: Hän on ylösnoussut…

Kyrkoherden (1970; Torgny Wickman; 35mm; 90′)

Jo vuosia olemme halunneet esitellä Ruotsi-erotiikan aksiioma Torgny Wickmanin yleisöllemme, ja vihdoin viimein löysimme oikean elokuvan ja kontekstin! Kyrkoherden on yksi Wickmanin omalaatuisemmista teoksista: tuhma periodispektaakkeli, joka osuu yksiin valmistumisaikansa noitavainoelokuvavillityksen kanssa. Kyrkoherden on tosin pohjimmiltaan vastakohta noille synkeille, kauhuelokuvia ennakoiville epätoivon ja tuskan tutkielmille à la Witchfinder General (Michael Reeves, 1968) tai El proceso de las brujas (Jess Franco, 1970): tässä elokuvassa taikuus on totta, ja se johtaa hupsuihin, absurdeihin ja suloisen kiimaisiin tilanteisiin, kun priapismivaivaisesta papista tulee koko kylän naisväen tyydytyksentoimittaja…. Terveellistä hupia sisimmässään säädyttömille!

Wakefield Poole’s Bible! (1973; Wakefield Poole; DCP; 84′)

Wakefield Poole on ennen muuta kaikkein komeasti kitscheimmän ja kinkyimmän gay-pornon legenda. Hänen näkemyksenä Isosta Kirjasta, jossa hän versioi kolme kuuluisaa tarinaa halusta ja perikadosta, on hänen ainoa laajalti heteropareihin keskittyvä teoksensa. Vaan älkää peljätkö! Hänen verraton tyylinsä on ennallaan! Ei voi kuin hämmästellä, kuinka paljon kauneutta voi löytää pitkistä pätkistä värikoordinoitua kangasta, kuinka paljon draamaa voi luoda fiksusti valittu klassinen musiikki, ja kuinka paljon iloa irtoaa pistämättömällä maulla katsojien riemuksi esillepannuista julmetun upeista vartaloista! Tämä on totisesti suurenmoista elokuvantekoa undergroundin ja porvarillisen premissielokuvan rajamaalta!

Interno di un convento (1978; Walerian Borowczyk; DCP; 95′)

Jostain Torgny Wickmanin mullistavan kujeilun ja Poolen silkan tyylitajun välimailta löytyy suurinmestari Walerian Borowczyk, usein rivien välissä poliittisesti purevien, upeannäköisten surrealistifantasioiden auteur. Tässä leffassa luostarillinen kiimaisia nunnia sekoaa täysin, kun abbedissa päättää palauttaa kurin ja järjestyksen – sillä Herran huoneessa ei ole tilaa hulluttelulle ja haaveilulle. Borowczyk tietää, kuinka kuvata taikinaisen sormen imemistä niin, että se näyttää himokkaalta muttei mauttomalta, kuinka kaunis kukkakimppu muunnetaan näyksi kohoavasta seisokista ilman, että se näyttää hoopolta, jne. Kaiken tämän kautta hän tulee myös sanoneeksi yhtä ja toista seksin kumouksellisen tulenarasta voimasta – ja siitä, mitä valtarakenteet ovat valmiita tekemään pitääkseen sen aisoissa…

 

PÄIVÄ 3: PORNOGRAFISESTA MIELIKUVITUKSESTA

Kolmas päivämme on omistettu yli-innokkaan seksipakkomielteisen psyyken kliimakseille ja sudenkuopille. Varhaisista ajoista lähtien erotiikassa on kernaasti kehystetty vehtausvimmaiset fantasiat kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden, ohjaajien, tai vain pirunmoisella mielikuvituksella varustettujen tavallisten tyyppien päähänpistoiksi: tosielämän kohtaamisista syntyy tuhmia tarinoita, tai keksityt kertomukset seksiseikkailuista muodostuvat esteeksi oikealle pukillepääsylle. Feministielokuvan edelläkävijä Nelly Kaplanin arkisen ironisessa Néassa (1976) 70-luvulle tyypillisen pervoilevan seurapiiriperheen teini-ikäinen tytär haluaa kirjoittaa eroottisen bestsellerin, mutta ensin hänen on otettava selvää, mistä koko panohommassa ylipäätään on kysymys… Vanha maestro Bob Chinn puolestaan kutsuu meidät Hot Legsillään (1979) kokolailla toisenlaisen luovan toiminnan pariin: mainosmaailmaan, valtakuntaan täynnä upeita naisia, höhliä miehiä ja makoisaa muhinointia riemunkirjavan designin meressä. Tämän ilahduttavan tyylikkään XXX-taiteilijaelämäpaskillin jälkeen tarvitaan hieman kitkerää satiiria päivän pyöristämiseksi.  Sitä tarjoilee puolalaismaestro Marek Koterskinsuorasukaisesti nimetty Porno (1989), jossa hänen toistuva päähenkilönsä pan Miauczyński viettää erittäin pitkää yötä omassa Kopfkinossaan, rooleissa kaikki ne naiset joiden kanssa hän elämässään on maannut, ja joita hän ei ikinä oikein ymmärtänyt…

Néa – niin nuori… niin utelias (1976; Nelly Kaplan; 35mm; 103′)

Argentiinalaissyntyisen ranskalais-autrice Nelly Kaplan tykkäsi pukea populaareja ranskalaisia leffagenrejä uusiin surrealistiseen asuihin lisäämällä niihin feministis-eroottisen kerrontakulman. Néa, hänen versionsa hyvin 70-lukulaisesta komedia-aiheesta, rikkaista törkyisistä ihmisistä, on tästä erityisen kiintoisa, loputonta peiliä muistuttava esimerkki. Yhtäältä se on filmatisointi yhdestä paremmin kirjailijanimellään Emmanuelle Arsan – jep, se Emanuelle – tunnetun Māryāth Rollet-Andrianen romaanista; toisaalta sen tarina salanimellä erotiikkaa kirjoittavasta teinitytöstä voidaan nähdään omaelämäkerrallisena, sillä Kaplan julkaisi 50-luvun lopulla ja 60-luvun alussa muutamia taiteellisen tuhmia kirjoja kynänimellään Belen. Totta kyllä, Kaplan oli tuolloin miltei kolmekymppinen ja Néa on 16, mutta tämä lisää tresseiskariranskalaisen kierteen hänen flirttailuunsa kirjakauppiaan ja potentiaalisen kustantajansa Axel Thorpen kanssa (kenties muunnelma Kaplanin kirjallisesta mentorista Éric Losfeldistä?). Sitä paitsi tässä on kyse paljon muustakin – kokonainen perhe joutuu helvettiin, koska jokaisella tuntuu olevan jotain kiellettyä säätöä käynnissä. Mikä tekee Néastafantastisen satiirin yhteiskunnasta ja sen tavoista – runsaalla sangen 70-lukulaisella voihkinnalla ja hyväilyllä maustettuna! Harvoin nähty mestariteos palaa lopulta isolle kankaalle!

Hot Legs (1979; Bob Chinn; 79’)

Vuoden 2023 Viva Eroticassa saimme jo tuntumaa Bob Chinnin maailmaan, kun näytimme tämän USA-pornon kultakauden avainhahmon elokuvan Tapestry of Passion (1976), hänen legendaarisen luomuksensa yksityisdekkari Johnny Waddin ainoan alkuperäisseikkailun jonka ohjasi joku muu kuin hän (Alan Colberg, ollaksemme tarkkoja). Tänä vuonna ylpeinä esitämme yhden Bob Chinnin todellisista helmistä: Hot Legs (1979) on herkkupöytä täynnään hölmöjä vitsejä, ekspressiivistä meikkausta (nuo syvänmerentummanvihreät luomivärit…) ja lumoavan kitschmäistä lavastusta (risteilyaluksen kansi lavastettuine merineen; RULLALUISTINDISKO!, Jeesus sentään!; pikkukaupungin collegesta muistuttava avokatsomo). Chinn on klassinen esimerkki tyyliniekasta vailla tyyliä, joka saa kaiken näyttämään siistiltä ja sliipatulta, tarvittaessa jopa loistokkaalta, esittelemättä omaa egoaan – sellaiseen hän on luonteeltaan liian nöyrä ja huumorintajultaan liian itseironinen. Mikä tärkeintä, hänellä on huoleton suhtautuminen seksiin: hänen elokuvissaan naiminen on helppoa hommaa, hauskaa ja kepeää silloinkin kun tuupataan syvään ja kovaa. Toisin sanoen Hot Legs on viatonta hardcore-hupia, jollaista ei nykyään voisi kuvitellakaan!

Porno (1989; Marek Koterski; DCP; 78′)

Marek Koterski tekee elokuvansa aina samasta henkilöstä, eräästä Adaś Miauczyńskistä, jota ei aina esitä sama näyttelijä, jonka tarinat eivät tarjoa juuri jatkuvuutta elokuvien välillä – ja jonka nimi ei kahdessa leffoista edes ole Adaś vaan Michał, ja Porno on toinen näistä. Mutta aina se on hän, ja yhtä elokuvaa myöhemmin Pornon jälkeen Nic śmiesznegossa (1995), pan Miauczyński on huolestuttavan keskinkertainen elokuvaohjaaja joka ei pääse panolle. Tällä kertaa Miauczyńskin ongelmana on pahanlaatuinen Kopfkino-unettomuus, jonka alkusyy on päinvastainen: muisteloita usein hämmentävistä sukupuolisista kohtaamisista yksinkertaisesti aivan liian monien naisten kanssa lipuu hänen mielensä halki – en chaîne. Vaikka Porno ei ole pornoa, sitä tervehdittiin Puolan kansantasavallan loppuvuosina (pian entisen…) valtion ensimmäisenä XXX-tuotoksena. Yhtä kaikki: elokuvassa on reilusti naimista, sillä kenties paljon muutakaan ei kannata ajatella silloin, kun koko maailma on luhistumassa… Todellinen helmi eräältä Puolan totisesti moderneista elokuvamestareista!

 

PÄIVÄ  4: PORNOA KUVAAMASSA

Eilen tehtiin jo vähän seksileffoja kärpäsenä katossa -gonzotyyliin, mutta nyt neljäntenä ja tämän vuoden loistokkaiden elokuvaorgioiden viimeisenä päivänä, elokuvanteko on pääaiheenamme. Koska tämän vuoden ohjelmisto on täynnä suuria nimiä jotka tekevät neitsytesiintymisensä Viva Eroticassa, oli Bruce LaBruce lopultakin miltei pakollinen auteurjoukon jatkeeksi, ja mikäpä olisi parempi tapa juhlia hänen ohjelmistoon ottamistaan kuin Super 8½ (1994), elokuva à clef extraordinaire, jossa Bruce esittää Brucea, joka hänkin on pornonäyttelijä/-ohjaaja, mutta jonka menneisyys vaikuttaa tulevaisuutta loistavammalta – mistä dokumentintekijä Googie keksii muutamat oudot juonet… Sen jälkeen Die traurigen Mädchen aus den Bergenin (2019) esiintyjä-ohjaajakaksikko Candy Flip ja Theo Meow paljastelee meille salaisuuksia nuorten naisten salaperäisestä seksipositiivisesta feministiyhteisöstä, jonka jäsenet haluavat olla surullisia, kiimaisia, nettikuuluisia ja poliittisesti aktiivisia hiukan omaperäisellä tavalla: tekemällä pornoa. Ja niinpä päätämme vuoden 2024 Viva Erotican post-porno-metaelokuvan mestariteokseen!

Super 8½ (1994; Bruce LaBruce; DCP; 100′)

Täytyy olla melkoisesti munaa tehdäkseen pilaa virallisen elokuvakulttuurin perikuvallisesta keskiurankriisileffasta omassa kakkoselokuvassaan. Mutta Bruce LaBrucellapa on (ja hän myöskin näyttää sen)! Niinpä tämä tutkielma taiteellisista vatsanväänteistä fromagena Fellinin ikivihreälle näyttää Ontarion Omaperäisimmän testaamassa, miltä tuntuu olla mennyttä kalua elokuva-alan armottomien lakien mukaan. Se, että LaBruce esittää Bruce-nimistä tyyppiä, kaataa itseironian suolaa feikkihaavoihin; ja se, että LaBrucen esittämä Bruce tulee pyrkyrimäisen lesbon hyväksikäyttämäksi, osoittaa hänen tietävän, kuinka Pääoma pelaa – sukupuolella tai identiteetillä ei ole merkitystä, ainoastaan ahneudella. Vaan iloitkaa, sillä vaikka aiheena onkin masennus, itse leffa on pelkkää huvia ja rustiikkista ruuvausta!

Die traurigen Mädchen aus den Bergen (2019; Candy Flip & Theo Meow; DCP; 82′)

Sosiaalisen median maailma on täynnä sekopäisiä kultteja. Sellainen ryhmittymä kuin Sad Girls, neljän nuoren naisen ryhmä jotka haluavat elellä raukean melankolisina kaukana maailmasta ja tukea samalla Kurdistanin YPJ:tä (Yekîneyên Parastina Jin = naisten puolustusjoukot) itse tehdyistä panofilmeistä saamillaan tuloilla, tuntuu täysin mahdolliselta tässä absurdien vaihtoehtoprojektien universumissa. Ja kuinka muutenkaan tällaisen tarinan kertoisi kuin tutkivan gonzojournalismin tyyliin, toimittajan lähtiessä etsimään Sad Girlsien piilopaikkaa tavoittenaan vuosisadan, tai ainakin päivän, skuuppi? Die traurigen Mädchen aus den Bergen on täpötäynnä Berliinin-tasavaltalaisten nostalgiaa moniin Bonnin tasavallan hervottomuuksiin, erityisesti sen 70- ja 80-luvuilta. Ironiaa viljellään paksusti mutta kuitenkin hienovaraisesti, esim. Calmdownin hypnoottisen kappaleen All Is Pretty In Berlin säestäessä tylsän näköisiä kuvia metsistä ja vuorenrinteistä. Ja vaikka elokuva on satiiria pornoleffoista, sen pornokohtaukset rokkaavat täysillä!